Ympäristökonsultin työpäivä – välillä vähän yllättäväkin

·

Ympäristökonsultointi on usein tarkkaa mittaamista, suunnittelua ja raportointia.

Maastotyössä vastaan tulee myös hetkiä, jotka saavat ympäristöasiantuntijankin pysähtymään – ja joskus myös hymyilemään.

Kokosimme muutaman kuvan vuosien varrelta työmailta, maastosta ja metsistä. Kaikki tilanteet ovat aitoja, eikä lavastusta ole käytetty.

Saunavieraita käynyt

Työmaakäynti oli selvästi kiinnostanut muitakin.
Vieraskirjaa ei näkynyt, mutta viesti kertoi kävijöistä. Vierailijoiden henkilöllisyys jäi konsultilta selvittämättä.

Pohjavesiputki piileskelee

Pohjavesiputki on suunniteltu näkyväksi –
tämä yksilö päätti kokeilla matalampaa profiilia.

Viherpeukalon kukkaruukut

Kaikki kohteet eivät ole pelkkää betonia ja maa-ainesta.
Välillä ympäristönhoito näkyy konkreettisina kukkaruukkuina.

Mitä ihmettä? Krokotiili? Käärme?

Maastossa näkee kaikenlaista.
Ennen johtopäätöksiä kannattaa kuitenkin tarkistaa – kyse ei ollut villieläimestä, vaan ihan arkisemmasta löydöstä.

Arvaatko mistä on kyse?

Koivun ja kyltin symbioosi

Luonto ottaa tilansa – joskus myös opasteiden ympärillä.
Tässä kohteessa koivu ja kyltti olivat löytäneet yhteisen elämän.

Metsänväen juhlat

Metsässä osataan myös juhlia.

Onkohan ollut synttärit vai polttarit?

Menolippu metsään

Katson taaksepäin, vain kiskot sinne jää.
Juna jyskyttää, vanhaa ystävää en mä nää.
Mulla kauas menolippu on.

Laskuvesi yllättänyt?

Souturetki loppunut kesken matkan?

Korkkarit kattoon – eiku?

Maata kaivaessa saattaa löytää erilaisia aikansa ilmiöitä ja saa miettimään mikähän tämänkin kengän tarina olisi, jos se osaisi puhua.

Ympäristö elää – ja niin elämme mekin
Vaikka työ on usein vaativaa ja vastuullista, maastokäynnit muistuttavat siitä, että ympäristö on elävä ja muuttuva kokonaisuus.

Useimmiten kaikki etenee juuri kuten pitääkin – ja toisinaan vastaan tulee pieniä yllätyksiä.

Niitä varten ympäristökonsultti on paikalla: havainnoimassa, arvioimassa ja varmistamassa, että kokonaisuus toimii.

Ja joskus myös hymyilemässä tilanteelle.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *